Jäätä, lunta ja seikkailuja

No se on moro taas!

Round hill, Tekapo

Reissussa on siirrytty tukevasti lätkäkauden jälkeiseen aikaan, kuten somepäivityksistä on sattanut huomata. Viime aikoina on tullut vietettyä enemmän aikaa laskettelukeskuksissa kuin kaukaloissa, mutta ihan tyystin ilman lätkäkiekkoa ei suinkaan ole tarvinnut olla! Kahden viime viikon kohokohtana ovat olleet kohtaamiset tuntemattomien ihmisten kanssa, uusien ystävien tekeminen sekä tämän viikonlopun reissu. 

Auringonnousu, Lake Tekapo. 

Ohausta matka jatkui Tekapoon, keskelle Eteläsaarta. Paikka on tunnettu kauniista järvestään sekä tähtitaivaasta, joka on Unescon maailmanperintökohde. Vietin Tekapossa kolme päivää patikoiden, ajellen ympäriinsä sekä lasketellen. Illat ihastelin tähtitaivasta ja aamut auringonnousua, kun kylmän auton takapenkiltä sain keräiltyä itseni. Päädyin myös istumaan iltaa australialaisen perheen kanssa, joka halusi väkisin tarjota minulle illallisen ja useamman kokiksen. Mikäs siinä, pitäähän tämmöinen ystävällisyys ottaa vastaan!

Seuraavana päivänä yritin mennä harmittomasti itsekseni luistelemaan, mutta päädyinkin pelaamaan pipolätkää samaan aikaan Queenstownista paikalle paukanneen poppoon peesissä. He olivat Stampeden faneja, mutta ottivat meikäläisen silti ilomielin mukaan peleille ja pyysivät illanviettoon pelien jälkeen. Heidän hotellihuoneessaan oli yksi sänky tyhjänä ja kun he kuulivat, että olen nukkunut viimeiset viisi yötä autossa, he pyysivät minut sisälle nukkumaan. Kunnon lokkeilua, mutta pitäähän tämmöinen ystävällisyys ottaa vastaan!

Tekaposta suuntasin takaisin Dunediniin joukkueen palkintogaalaa varten. Sieltä tarttui mukaan upea kokemus, kun sain kuulla, että olin tullut valituksi fanien suosikkipelaajaksi. Hienoja juttuja! 

Viikonloppu meni paikallisnähtävyyksiin tutustuessa. Kävimme muunmuassa luonnonsuojelualueella etsimässä harvinaisia elukoita, muttemme onnistuneet bongaamaan kiiviä. Jonkin sortin megakana sen sijaan päätyi kuvattavaksi.

Megakana (Gallus gallus mega) 

Viikonlopun jälkeen lähdin valmentajamme ja hänen vaimonsa kanssa laskettelemaan Treble Conelle Wanakaan. Yövyimme koutsin vaimon porukoilla, jotka olivat todella vieraanvaraisia. Vietimme monta tuntia keskustellen Suomen historiasta, yhteiskunnasta ja kuunnellen Sibeliusta. Heidän talossaan oli myös jotain oikein suomalaista mitä olen todella kaivannut, eli sauna! Istuin siellä varmaan pari tuntia ihan fileissä ja kävin välillä jäähdyttelemässä ja katselemassa, kuinka täysikuu valaisi lumihuippuisia vuoria. Siinä pohdin, että aika hiton onnekas olen, kun olen tämän mahdollisuuden saanut.

Tasman Glacier, sulaa
400-800 metriä vuodessa. 

Perjantaina Miskallakin loppui työt ja lähdimme kohti Mt. Cookia. Kävimme ihmettelemässä sulavaa jäätikköä ja näimme myös maanvyöryn. Ui juma! Patikoimme lauantaina yhteensä 30 000 askeleen verran, mutta koska se ei riitä mihinkään, lähdimme sunnuntaiksi Mt. Dobsonille laskettelemaan. Koko päivänä ei näkynyt pilven häivääkään ja tuuli oli minimaalinen. Koimme myös jännittäviä hetkiä, kun vuorelle vievällä tiellä oli jengiä pysähtynyt asentamaan lumiketjuja renkaisiinsa, mutta eihän meillä mitään sellaisia ollut... ja kyllähän talvi ennenkin on yllättänyt autoilijat ja hyvin on selvinnyt, kun ajaa varovasti ja ei se ole niin justiinsa jne jne. Jatkoimme siis ylös rinnettä ja kas kehveliä, jossain kohtaa olikin melko liukasta! Sivuluisussa käytiin pari kertaa. Vuokra-Toyota meinasi pitkään hyytyä ja sutia ja lopulta se alkoikin valua alas päin, vaikka kuinka yritti kitkutella eteen. Onneksi pienellä vauhdinotolla ja noin 5 km tuntinopeudella pääsimme kuin pääsimmekin liukkaan yli ja turvallisesti (?) parkkipaikalle! Myös paluumatka sujui rauhallista maisemanihailuvauhtia. Rinteessä sen sijaan mentiin vähän kovempaa.

Näkymä Mt. Dobsonin huipulta. 

Seuraavaksi suuntaamme Dunedinin kautta Pohjoissaarelle pariksi viikoksi, minkä jälkeen onkin kotimatkan aika! Nopeasti se vain menee kun on kivaa.

Kiitos taas lukijoille!
#30

Chasing the Thin White Cloud
by Fintan Magee
Dunedin