Hei vaan!
Männä viikolla saatiin vihdoin tosipelit käyntin, kun viime kauden mestari West Auckland Admirals saapui vierailulle. Yleisöä peleissä oli huomattavasti enemmän kuin harjoitusotteluissa ja tunnelmaa riitti, vaikka suurikokoisessa hallissa äänet tuppaavat häviämään. Sarjan pelithän pelataan siten, että joka viikonloppu pelataan samassa kaupungissa kaksi ottelua samaa joukkuetta vastaan, joten pelasimme Admiralsia vastaan perjantaina ja lauantaina.
Perjantain ottelusta muodostui melkoinen trilleri. Amiraalit yllätettiin housut kintuissa ja puolen minuutin jälkeen johdimme 1-0. Pian menimme 2-0 johtoon ja sen jälkeen osuimme kahdesti tolppaan. Peli olisi siis voinut olla meille jo 4-0 ennen erän puoliväliä. Päätimmekin siis antaa tasoitusta ja otimme pari jäähyä (30 minuuttia koko illan aikana, joista 20 oli 2 min rangaistuksia) ja ekan erän jälkeen peli olikin kutkuttavasti 2-2. Toisessa erässä annoimme vielä enemmän tasoitusta ja pelasimme useamman minuutin kahden pelaajan alivoimalla, mutta onnistuimme silti iskemään erän aikana kaksi maalia. Kolmannessa erässä sössimme 4-2 ja 5-3-johtoasemat ja peli meni jatkoajalle lukemissa 5-5. Jatkoajalla joukkueen ja Uuden-Seelannin jääkiekon legenda Paris Heyd laittoi limpun vahtiveskarin selän taakse täydentäen hattutemppunsa ja räjäyttäen kotiyleisön. Pelin jälkeen poistuin viimeisenä jäältä ja sain yleisöltä vielä huikeat suosionosoitukset, mikä oli upeaa! Viimeksi semmoista huutomyrskyä ihan vaan itselleen on päässyt todistamaan ala-asteella rehtorin puhutelussa.
Lauantain peli oli huomattavasti järkevämpää molemmilta joukkueilta. Jäähyilimme huomattavasti vähemmän, lukuunottamatta kanukkipakkimme keihästystä, joka poiki viiden minuutin alivoiman lisäksi kolmen ottelun pelikiellon. Johdimme peliä pitkään 2-0, kunnes jälleen kolmannen erän viimeisellä kympillä vastustaja sai puserrettua pelin tasoihin. Osumat syntyivät hieman onnekkailla maaleilla, mutta onni on usein urheilussa ansaittua. Peli meni taas jatkoajalle, jonka Admirals pääsi aloittamaan yli kolmen minuutin ylivoimalla, kiitos em. 5 min jäähyn. He eivät kuitenkaan onnistuneet ylivoimansa aikana sutimaan kiekkoa pömpeliin ja tarjosivat vielä meille jatkoajan lopussa 5-3-ylivoimaa, mutta emme kehdanneet laittaa lättyä pussiin. Yleisölle tarjottiinkin naattimakkaraa ja bonushockeytä oikein urakalla ja mentiin rankkarikisaan, jonka voitimme lukemin 3-1. Näin oli ukkosmyrskyvaroitus annettu koko liigalle!
Huikeinta peleissä oli se, miten yleisö oli mukana tapahtumassa. Maaleja juhlittiin äänekkäästi, mutta myös tekemiäni torjuntoja tuuletettiin. Harvemmin Suomen alasarjoissa pääsee todistamaan niin äänekästä yleisöä, ettei meinaa kuulla edes omia ajatuksia (paitsi tietty Suomi-sarjan Jyväskylän derbyissä).
Kaksi voittoa hallitsevasta mestarista oli meiltä hyvä suoritus, mutta tekemällä pieniä asioita paremmin ja olemalla fiksumpia olisimme voineet napata täydet 6 pistettä viikonlopulta. Ensi viikolla matkaamme Queenstowniin, jossa vastassa on toinen viime kauden finalisti, Skycity Stampede.
Kuulumisia lätkän ulkopuolelta:
Mainitsin viime jaksossa ongelmistani veroviraston kanssa. Heillä on ollut isomman mittakaavan ongelmia kuin joku suomalainen kiekkoturisti, minkä johdosta koko pulju on ollut jo jonkin aikaa sekaisin. Järjestelmäuudistuksen johdosta esimerkiksi karhukirjeitä on lähetetty vauvoille ja veronpalautuksia on makseltu miten sattuu. Lisäksi heidän nettisivunsa, jonka kautta palkanmaksuun vaadittavaa IRD-numeroa haetaan, on ollut vaikeuksissa. Täytin hakemuksen siellä ja painoin lähetä-nappia, mutta ohjelma käski minun korjata virheet ensin, muttei kertonut, missä tai mitä ne olivat. Selailimme Jodien kanssa hakemusta edestakaisin päivän verran tuloksetta, ja lopulta päätin vanhan liiton tyyliin mennä paikan päälle selvittämään asiaa. Siellä selivisi, että sivut ovat olleet jo jonkin aikaa alhaalla. Mukaani annettiin paperinen lomake ja sanottiin, että sen lisäksi tarvitsen todistukset toimivasta pankkitilistä, työpaikasta, asumisesta sekä kopiot passista ja työviisumista. Nettipalvelun toimiessa olisin tarvinnut vain todistuksen toimivasta pankkitilistä. Tulin seuraavalla viikolla uudestaan dokumenttien kanssa, mutta pankista saamani todistus ei kelvannutkaan, vaan pankin tulisi allekirjoittaa ja leimata lomakkeeni. Menin siis pankkiin, jossa sanottiin, ettei heillä ole lupaa leimata ja allekirjoittaa näitä lomakkeita (XD). Sain kuitenkin hienon A4-tulosteen, jossa oli kahden rivin verran tekstiä, joissa käytiin läpi paikallisen pankkitilini transaktiot ja osoitteeni. Tämän lappusen virkailija suostui leimaamaan ja signeeraamaan ja lähdin sen kanssa takaisin verotoimistolle hieman epäluuloisena. Mutta kas veitikkaa, sehän menikin läpi! Ensimmäisellä käyntikerralla kaivattuja työ- tai asuinpaikkatodistuksia ei tosin edes vilkaistu (:D). Noh, pääsinpähän eroon papereista ja parin päivän päästä puhelimeen kilahti ikioma IRD-numeroni, jee! Vihdoin olen kunnon kansalainen ja alan saamaan raheja.
Lupasin myös kertoa paikallisesta biletyskulttuurista. Joukkueeni pelaajista suurin osa on opiskelijoita, joten olen käynyt muutamissa opiskelijabileissä. Monet University of Otagon opiskelijat asustelevat asuntoalueella, joka on täynnä omakoti- tai rivitaloja, joissa jokaisessa asuu 5-15 opiskelijaa. Joka keskiviikosta sunnuntaihin kyseisellä alueella jossain talossa on kotibileet ja lauantaisin koko mesta on täynnä juhlia. Porukka ei usein edes lähde kerholle, vaan seilaa kotibileistä toisiin sen mukaan, missä kavereita menee, missä on paras meno tai miltä sattuu tuntumaan. Mielestäni tämä on hauska ja yhteisöllinen tapa ja alueella on kiva käydä, mutta en kyllä haluaisi siellä asua. Biletyksen ja vieraiden lukumäärän summa ylittää heittämällä siivouksen toteutuksen, mistä seuraa se, että asunnot ovat melkoisia lääviä eikä mihinkään tee mieli koskea, kun kaikkialla on niin tahmaista. Juhlatapohin kuuluu myös se, että on ok tupakoida sisätiloissa, tosin suurin osa poistuu sivistyneesti ja fiksusti pihalle myrkyttämään keuhkojaan. Siivoukseen ei myöskään jakseta aina panostaa, koska asunnot ovat väliaikaisia, ne ovat jo sisään muuttaessa huonossa kunnossa ja seuraavat bileet alkavat kuitenkin parin päivän päästä, joten ihan sama. Huh, onneksi asun Jodiella! Uusia ihmisiä on tosin helppo tavata, kun paikalliset tulevat helposti juttelemaan. Itse ei tarvitse välttämättä edes aloittaa yhtään keskustelua, mutta silti voi höpötellä koko illan eri tyyppien kanssa. Keskustelunaiheitakin löytyy helposti ja paikalliset ovat olleet yhtä kiinnostuneita Suomesta kuin itse olen Uudesta-Seelannista.
Tällaista tällä kertaa. Kiitos teille lukijoille, teitä on ollut paikalla lähes 600, wau! Huikea määrä, kiitos jokaiselle!
#30
 |
| #30 of the Green Machine Kuva: Mike Froger |
Männä viikolla saatiin vihdoin tosipelit käyntin, kun viime kauden mestari West Auckland Admirals saapui vierailulle. Yleisöä peleissä oli huomattavasti enemmän kuin harjoitusotteluissa ja tunnelmaa riitti, vaikka suurikokoisessa hallissa äänet tuppaavat häviämään. Sarjan pelithän pelataan siten, että joka viikonloppu pelataan samassa kaupungissa kaksi ottelua samaa joukkuetta vastaan, joten pelasimme Admiralsia vastaan perjantaina ja lauantaina.
Perjantain ottelusta muodostui melkoinen trilleri. Amiraalit yllätettiin housut kintuissa ja puolen minuutin jälkeen johdimme 1-0. Pian menimme 2-0 johtoon ja sen jälkeen osuimme kahdesti tolppaan. Peli olisi siis voinut olla meille jo 4-0 ennen erän puoliväliä. Päätimmekin siis antaa tasoitusta ja otimme pari jäähyä (30 minuuttia koko illan aikana, joista 20 oli 2 min rangaistuksia) ja ekan erän jälkeen peli olikin kutkuttavasti 2-2. Toisessa erässä annoimme vielä enemmän tasoitusta ja pelasimme useamman minuutin kahden pelaajan alivoimalla, mutta onnistuimme silti iskemään erän aikana kaksi maalia. Kolmannessa erässä sössimme 4-2 ja 5-3-johtoasemat ja peli meni jatkoajalle lukemissa 5-5. Jatkoajalla joukkueen ja Uuden-Seelannin jääkiekon legenda Paris Heyd laittoi limpun vahtiveskarin selän taakse täydentäen hattutemppunsa ja räjäyttäen kotiyleisön. Pelin jälkeen poistuin viimeisenä jäältä ja sain yleisöltä vielä huikeat suosionosoitukset, mikä oli upeaa! Viimeksi semmoista huutomyrskyä ihan vaan itselleen on päässyt todistamaan ala-asteella rehtorin puhutelussa.
 |
| Perjantain ottelussa sain kunnian vastaanottaa parhaan pelaajan palkinnon virkaa toimittavan vihreän työkypärän. Kuva: Sharon Darling |
Lauantain peli oli huomattavasti järkevämpää molemmilta joukkueilta. Jäähyilimme huomattavasti vähemmän, lukuunottamatta kanukkipakkimme keihästystä, joka poiki viiden minuutin alivoiman lisäksi kolmen ottelun pelikiellon. Johdimme peliä pitkään 2-0, kunnes jälleen kolmannen erän viimeisellä kympillä vastustaja sai puserrettua pelin tasoihin. Osumat syntyivät hieman onnekkailla maaleilla, mutta onni on usein urheilussa ansaittua. Peli meni taas jatkoajalle, jonka Admirals pääsi aloittamaan yli kolmen minuutin ylivoimalla, kiitos em. 5 min jäähyn. He eivät kuitenkaan onnistuneet ylivoimansa aikana sutimaan kiekkoa pömpeliin ja tarjosivat vielä meille jatkoajan lopussa 5-3-ylivoimaa, mutta emme kehdanneet laittaa lättyä pussiin. Yleisölle tarjottiinkin naattimakkaraa ja bonushockeytä oikein urakalla ja mentiin rankkarikisaan, jonka voitimme lukemin 3-1. Näin oli ukkosmyrskyvaroitus annettu koko liigalle!
Huikeinta peleissä oli se, miten yleisö oli mukana tapahtumassa. Maaleja juhlittiin äänekkäästi, mutta myös tekemiäni torjuntoja tuuletettiin. Harvemmin Suomen alasarjoissa pääsee todistamaan niin äänekästä yleisöä, ettei meinaa kuulla edes omia ajatuksia (paitsi tietty Suomi-sarjan Jyväskylän derbyissä).
Kaksi voittoa hallitsevasta mestarista oli meiltä hyvä suoritus, mutta tekemällä pieniä asioita paremmin ja olemalla fiksumpia olisimme voineet napata täydet 6 pistettä viikonlopulta. Ensi viikolla matkaamme Queenstowniin, jossa vastassa on toinen viime kauden finalisti, Skycity Stampede.
Kuulumisia lätkän ulkopuolelta:
Mainitsin viime jaksossa ongelmistani veroviraston kanssa. Heillä on ollut isomman mittakaavan ongelmia kuin joku suomalainen kiekkoturisti, minkä johdosta koko pulju on ollut jo jonkin aikaa sekaisin. Järjestelmäuudistuksen johdosta esimerkiksi karhukirjeitä on lähetetty vauvoille ja veronpalautuksia on makseltu miten sattuu. Lisäksi heidän nettisivunsa, jonka kautta palkanmaksuun vaadittavaa IRD-numeroa haetaan, on ollut vaikeuksissa. Täytin hakemuksen siellä ja painoin lähetä-nappia, mutta ohjelma käski minun korjata virheet ensin, muttei kertonut, missä tai mitä ne olivat. Selailimme Jodien kanssa hakemusta edestakaisin päivän verran tuloksetta, ja lopulta päätin vanhan liiton tyyliin mennä paikan päälle selvittämään asiaa. Siellä selivisi, että sivut ovat olleet jo jonkin aikaa alhaalla. Mukaani annettiin paperinen lomake ja sanottiin, että sen lisäksi tarvitsen todistukset toimivasta pankkitilistä, työpaikasta, asumisesta sekä kopiot passista ja työviisumista. Nettipalvelun toimiessa olisin tarvinnut vain todistuksen toimivasta pankkitilistä. Tulin seuraavalla viikolla uudestaan dokumenttien kanssa, mutta pankista saamani todistus ei kelvannutkaan, vaan pankin tulisi allekirjoittaa ja leimata lomakkeeni. Menin siis pankkiin, jossa sanottiin, ettei heillä ole lupaa leimata ja allekirjoittaa näitä lomakkeita (XD). Sain kuitenkin hienon A4-tulosteen, jossa oli kahden rivin verran tekstiä, joissa käytiin läpi paikallisen pankkitilini transaktiot ja osoitteeni. Tämän lappusen virkailija suostui leimaamaan ja signeeraamaan ja lähdin sen kanssa takaisin verotoimistolle hieman epäluuloisena. Mutta kas veitikkaa, sehän menikin läpi! Ensimmäisellä käyntikerralla kaivattuja työ- tai asuinpaikkatodistuksia ei tosin edes vilkaistu (:D). Noh, pääsinpähän eroon papereista ja parin päivän päästä puhelimeen kilahti ikioma IRD-numeroni, jee! Vihdoin olen kunnon kansalainen ja alan saamaan raheja.
 |
| Tunnel Beach. |
Lupasin myös kertoa paikallisesta biletyskulttuurista. Joukkueeni pelaajista suurin osa on opiskelijoita, joten olen käynyt muutamissa opiskelijabileissä. Monet University of Otagon opiskelijat asustelevat asuntoalueella, joka on täynnä omakoti- tai rivitaloja, joissa jokaisessa asuu 5-15 opiskelijaa. Joka keskiviikosta sunnuntaihin kyseisellä alueella jossain talossa on kotibileet ja lauantaisin koko mesta on täynnä juhlia. Porukka ei usein edes lähde kerholle, vaan seilaa kotibileistä toisiin sen mukaan, missä kavereita menee, missä on paras meno tai miltä sattuu tuntumaan. Mielestäni tämä on hauska ja yhteisöllinen tapa ja alueella on kiva käydä, mutta en kyllä haluaisi siellä asua. Biletyksen ja vieraiden lukumäärän summa ylittää heittämällä siivouksen toteutuksen, mistä seuraa se, että asunnot ovat melkoisia lääviä eikä mihinkään tee mieli koskea, kun kaikkialla on niin tahmaista. Juhlatapohin kuuluu myös se, että on ok tupakoida sisätiloissa, tosin suurin osa poistuu sivistyneesti ja fiksusti pihalle myrkyttämään keuhkojaan. Siivoukseen ei myöskään jakseta aina panostaa, koska asunnot ovat väliaikaisia, ne ovat jo sisään muuttaessa huonossa kunnossa ja seuraavat bileet alkavat kuitenkin parin päivän päästä, joten ihan sama. Huh, onneksi asun Jodiella! Uusia ihmisiä on tosin helppo tavata, kun paikalliset tulevat helposti juttelemaan. Itse ei tarvitse välttämättä edes aloittaa yhtään keskustelua, mutta silti voi höpötellä koko illan eri tyyppien kanssa. Keskustelunaiheitakin löytyy helposti ja paikalliset ovat olleet yhtä kiinnostuneita Suomesta kuin itse olen Uudesta-Seelannista.
Tällaista tällä kertaa. Kiitos teille lukijoille, teitä on ollut paikalla lähes 600, wau! Huikea määrä, kiitos jokaiselle!
#30
Kommentit
Lähetä kommentti